Vaikka olemmekin tehneet yhteistyötä Rio Limpiolaisten kanssa jo noin 25 vuotta, on "Vihreän keskuksen " myötä jotain uutta ja hyvinkin kiinnostavaa alkanut. Yhteistyömme taustalla on ajatus molemminpuolisesta ilosta ja hyödystä. Me "teollisuusmaalaiset" saamme oppia ja kokemuksia aitoudesta, elämän vahvuudesta ja ilosta, luonnosta, rakentamisesta ja ihmisistä. Paikallisesti taas meidän osallistumisemme, tietotaitomme ja rahamme tuovat tärkeän lisän paremman tulevaisuuden saavuttamiseen. Uskon että kukaan Rio LImpio jutussa mukana ollut ei ole jäänyt tappiolle näissä "vaihtokaupoissa". Raha ei ole kaikki kaikessa, mutta ilman sitä ei kehitysmaiden köyhille maaseuduille kannata mennä "maailmaa parantamaan". Pelkkä innostus ja innostavuus eivät useimmiten riitä; aine ja henki kulkevat käsi kädessä.
Rahaasi voit kohdentaa eri tavoin. Voit liittyä suomalaiseen Rio Limpion tukiyhdistykseemme (Rio de Pasos - Askelten Virta ry) ja/tai lahjoittaa säännöllisesti kuukausittain tietyn summan Rio Limpiossa käytettäväksi (Katso "kummitoiminta"). Voit myös sijoittaa kerralla hieman enemmän maksamalla esimerkiksi yhden pienen talon rakennuttamisen (1500 euroa) tai remontin (300 euroa) jollekin kylän köyhimmistä perheistä. Tai vain laittaa euroja tilille ilman sen suurempaa kohdistamista ja miettimistä. Periaatteessa vältämme suoraa antamista, mutta joissakin tilanteissa se on milteipä ainoa tie auttaa.
Myös uusia mielenkiintoisia rahoitusmuotoja on tullut mukaan kuvioihin. Esim kaksi Rio LImpio tukijaa lahjoittivat syntymäpäiviensä "kukka- ja lahjarahat" Rio LImpioon. Toisen lahjaa käytettiin osana yhden vierasmökin rahoitukseen ja toisen rahoilla tehdään 2 remonttia kylän köyhimpien taloihin. Rakennuspuolella remonttiohjelman lisäksi on tänä vuonna tarkoitus saada rahoitettua pieni tyttöjen kerhotalo kalusteineen ( n. 2000 euroa)
Lahjoittamastasi rahasta menee takuuvarmasti perille paikalliseen toimintaan vähintään 90 %, käytännössä useimmiten 100%.
Yhdistyksemme tili Merkurpankissa: tilinumero 344994-88351, muista laittaa maksuun viitenumero 38515004 (pakollinen tieto). HUOM: Viestit / Osoitetietosi eivät välity meille pankin kautta. Jos olet uusi lahjoittaja ja haluat postituslistallemme, on sinun lähetettävä osoitetietosi suoraan meille (mieluiten s-postilla). Voit myös soitella lisätietoja Raijalta tai Mikolta. (katso "yhteydenotot")
www.merkurpankki.net , yhteyshenkilömme Merkurkankissa on Marika Lohi. Hän myös hoitaa yhdistyksemme kirjanpidon.
Tervetuloa mukaan "Rio Limpio -piiriin"! Mikko Tuononen
Puheenjohtaja Rio de Pasos (Askelten virta) Ry o4o - 124 1900 m.tuononen/?/ kolumbus.fi
Villejä kirpeitä appelsiinejä kasvaa laaksossa yllinkyllin - miten ne voisi muuttaa tuloiksi ?