 Rantaelämää maistamassa ennen vuoristoon lähtöä. |
 Aurinko nousemassa vuoren takaa Rio Limpiossa. |
 Martinan mökkiä remontoimassa Rio LImpiossa. Kirjoittaja sahurina. |
 Pikku apulaisia remonttityömaalla |
 nukketeatteriesitys Suomen kummilapsille |
 Nukketeatteriesitys Vihreän Keskuksen ystäväpiirille |
HUILULINNUN LAULU keväällä-14
Lähdimme työntäyteisestä elämistämme Lappeenrannan sohjosta siskoni kanssa avoimin mielin matkaamaan kohti Dominikaanista Tasavaltaa helmikuun lopulla.
Ja mikä ihana matka se olikaan!
Raija ja Mikko olivat suunnitelleet oikein tasapainoisen lepo-ja toiminta loman.
Rantalomailu niin matkan alussa kuin lopussakin oli rentouttavaa auringon ja meren hoidossa.
Rio Limpio- kyläosuus, Centro Verdessä puolestaan ikimuistoinen, ystävällisine ihmisineen, mustine tähtitaivaineen, terveellisine ruokineen ja rumpujen kaikuineen.
Saada tutustua muutaman päivän Dominikaanisen Tasavallan kyläelämään, tunsin olevansa etuoikeutettu ihminen. Toivoisin, että mahdollisimman moni Suomen yltäkylläisyydestä saisi joskus kurkistaa tällaiseen vaatimattomaan, mutta toisaalta niin rikkaaseen elämään.
Työskentely hedelmäpuiden istutuksessa ja rakennusprojekteissa oli erityisen antoisaa paikallisten ohjaajien ohjauksessa.
Itselleni hyvin rakas alue on lapsityö. Raijan ehdotuksesta valmistimme nukketeatteriesityksen, jota esitimme kolmelle eri yleisölle. Katsojien ihmetys ja tarinaan uppoaminen oli meille hieno lahja. Dominikaani lasten iloisuus, tyytyväisyys ja syvä rauha olivat sykähdyttävää koettavaa.
Matka jää kaikumaan mieleeni pitkäksi, pitkäksi aikaa, niin kuin huilulinnun joka aamuinen kaunis laulu valon sarastaessa Nalga De Maco vuoren takaa.
Auli Taina
Lappeenranta