Veli Tampereelta jäi eläkkeelle opettajantyöstään syksyllä 2014 - ja jo viikko sen jälkeen oli Vihreässä Keskuksessa aloittamassa n.2 kuukauden lomaa. Pääajatus oli retkeillä paljon, tutustua ympäröivään vuoristoon puolisalaisine vesiputouksineen, ja myös osallistua Vihreän Keskuksen omiin ja kummiohjelman puitteissa kylänkin töihin. Veli pyysi aluksi oikein fyysistä työtä että saisi vähän ajatuksia irti aiemmista kuvioista. Ja olihan meillä: jo pitkään olimme haaveilleet että joskus kokeilemme Hobittiluolan tekoa eräänlaisena koerakennuksena; miten raskas ja tiukka punasavi kestää holvirakenteissa ja miten suuri kosteuden vaihtelu kuivan ja sadekauden välillä vaikuttaa savipintoihin.
Päätimme että paikkana olisi loiva ylärinne, siellä on valmiiksi muutama vuosi vanha vesitankkikuoppa jota ehkä voisi hyödyntää hobittikokeessa. Ei muuta kuin Velille hakku, lapio ja kottikärryt ja menoksi.
Ohessa mielenkiintoinen kuvasarja prosessista. ( napsauttamalla kuvat isommiksi, tai laittamalla nuolen kuvan päälle tulee kuvateksti esiin)